Aikidoa Norjan kesäleirillä 6.-8.6.2008

Teksti ja kuvat: Pasi Rantala

Kännykkäkuva Oslon patsaspuistosta

Leirillä käyminen jossain toisessa Pohjoismaassa oli ollut jo jonkin aikaa mielessä. Norjan kesäleirin mainos ilmestyi ja leirillä olisi ohjaajina Mouliko Hálen, 6. dan aikikai (Norja), Jan Nevelius, 6. dan aikikai (Ruotsi) ja Jorma Lyly, 4. dan aikikai (Ruotsi). Pomo suostui pyyntööni vapaasta ja sitten vaan lentolippuja hankkimaan. Huomasin, että jos paluulennon ottaa maanantaina sunnuntain sijaan lentolipussa voi säästää satakunta euroa. Norjassa asuva Sandokain esikasvattama Sanna Antell lupasi majoittaa minut sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi.

Perjantaina lähdin matkaan. Kannoin rinkan ja asepussin lentoaseman hihnalle. Vastaanoton poika kysyi mitä asepussissa on. Sanoin että kaksiosainen puinen ongenvapa. Hän halusi kamani ”erikoistavarahihnalle” koska niitten muoto poikkesi standardikamoista. No mikäpä siinä. Hyppäsin Helsinki-Vantaalla puolityhjään koneeseen. Suora lento kesti puolisentoista tuntia. Gardamoenissa sain matkatavarani yllättävän nopeasti (molemmissa oli security checked-tarra eli selitys kalastusvälineistä ei tainnut mennä läpi) ja tilasin saman tien junalipun leiripaikkakunta Moelviin. Gardamoenin kentällä on myös rautatieasema. Vartin sisään olin pohjoiseen menevässä junassa.

Matka sujui hyvin, kunnes vähän ennen Moelvia tuli kuulutus josta ymmärsin jotain olevan vialla. Kysyin vieressä istuvalta tytöltä mistä oli kysymys (kaikki puhuivat hyvää englantia) ja hän selitti että edessä on tavarajuna suistunut kiskoilta. Juna jäi asemalle ja konduktööri kävi laskemassa nuppiluvun linja-autotilausta varten. Meidät ajettiin ulos + 27-30 asteen helteeseen. Odottelimme asemalla nelisenkymmentä minuuttia ja bussi saapui. Paitsi että noin 20 meistä ei mahtunut siihen, minä mukaanluettuna. Lisää odottelua. Mouliko soitti minulle ja kyseli tilanteesta. Jorma Lyly lähti jonkin kaverinsa kanssa hakemaan minua asemalta. Lopulta pääsin majoituspaikan mökkikylään.

Majoituin samaan mökkiin Sannan, Miljan (Ruotsista), Andersin(?) (Norjasta) ja Sigurin (Norjasta) kanssa. Sitten melkein suoraan treeneihin. Leirimainoksessa puhuttiin, että kaikki on kävelymatkan päässä. Niin ne kai olikin; treenihalli noin 3km ja kauppa ehkä 2km päässä…

Halli oli tuskallisen kuuma eli varmaan reilusti yli 30-asteinen. Ensimmäiset treenit kesti 2,5 tuntia. Välissä opettaja vaihtui ja oli pieni juomatauko. Kovin kirkasta mielikuvaa treeneistä ei jäänyt koska en ollut ehtinyt syödä enkä juoda kunnolla päivällä ennen treenejä. Onneksi ehdin treenien jälkeen kauppaan ja sain ostettua ruokaa. Ja jätskiä!

Illalla majoituksessa oli yhteisgrillausta. Porukka oli mukavan rentoa. Treenaajia oli yhteensä seitsemästä eri maasta. Minulle tuli uni silmään varmaan ensimmäisten joukossa ja muut jäi juhlimaan kun meikä painui pehkuihin.

Lauantain ensimmäiset ja sunnuntain ainoat harjoitukset kestivät 3,5 tuntia. Molempina päivinä oli aluksi oli tunnin asetreenit nurmikolla. Porukka jaettiin kahtia; Moulikon ryhmään ja Neveliuksen & Lylyn ryhmään. Moulikon ryhmä teki pariharjoitetta, jossa toinen sai vapaasti tehdä erilaisia lyöntejä bokkenilla ja toisen piti ”luonnollista tapaa käyttäen” torjua niitä. Aluksi hidas tahti kiihtyi loppua kohti. Mielenkiintoinen, haastava ja opettava harjoite. Täytyypä kokeilla omallakin salilla:) Neveliuksen ja Lylyn ryhmässä tehtiin jotain kashima shin ryu-kataa. Sekin oli mielenkiintoista, mutta olisi vaatinut enemmän aikaa opetella.

Päivätreeneissä vetäjät vuorottelivat. Mouliko veti vauhdikasta heittotekniikkaa. Hänellä oli paha kurkkutulehdus, joten viestintä tapahtui viittomalla. Nevelius ohjasi tuttuun tyyliinsä rauhallisia horjutuksia ja leikkauksia. Lyly oli minulle uusi ohjaaja. Lylyllä on aikidon lisäksi pitkä daitoryu aikijujutsu roppokai-tausta. Hän teki alkuun rauhallisen horjutuksen ja perään seurasi todella kovalla keskityksellä tehty heittotekniikka. Sama toistui koko ajan. Erilaisien opettajien ja kivojen harjoituskavereitten ansiosta raskaista harjoituksista jäi hyvä mieli.

Lauantaina oli illanvietto – taas grillausta. Kulinaristinen porukka oli käyttänyt mielikuvitusta grilliherkkuja laatiessaan, mutta meikä mäjäytti hiilille pari makkaraa kärventymään. Hyvältä sekin maistui parin paikallisen oluen kanssa. Porukkaa kierteli pöydästä pöytään ja meikälle ujolle suomalaisellekin tuli tilaisuus jutella ulkomaanelävien kanssa. Mieleen jäi erityisesti norjalainen Ivar (tarjoili viskiä kananmunakupeista), Islannista tullut stetson-päinen kaveri (nimi ei jäänyt mieleen) ja eräs islantilainen tyttö, joka puhui hyvää suomenkieleltä. Hänen vanhempansa olivat Suomesta.

Sanna oli ollut Moulikon uchidechina ja oli päättänyt antaa herralle lauantaina lahjan kiitoksena kuluneesta vuodesta. Hän selitti suunnitelmansa minulle jo ennen iltaa: se vaatisi monen asian ajoituksen toimimista. Illalla kaksi englantilaista kaveria meni huomaamatta pihamökin taakse. Sanna koputti haarukalla lautaseen ja piti lyhyen puheen vuodestaan Moulikon hoivissa. Ja lähti samaisen pihamökin taakse. Hän tuli takaisin toinen englantilainen oikealla ja toinen vasemmalla puolellaan. He kävelivät yhdessä kohti Moulikoa. ”Sinun on tullut aika valita puolesi – oletko hyvän vai pahan puolella?” Sanna sanoi vetäen samalla Star Wars-tyyliset valomiekat englantilaisten herrojen selkien takaa. Ne olivat todella hienot eli syttyivät vaihe kerrallaan ja niissä oli elokuvasarjasta tuttu huriseva ääni. Mouliko oli hyvin yllättynyt ja hyvin innostunut lahjastaan. Hän valitsi hyvän puolen sinisen miekan ja otteli Sannan kanssa. Ja voitti. Ja haastoi vähän kaikkia otteluun. Ja välilläkin kävi tökkimässä pahaa aavistamattomia porukoita miekallaan. Lahja oli täydellinen osuma tuolle herralle. Sanoin Miljalle, että Moulikossa on vielä vähän pikkupoikaa jäljellä. Milja sanoi, että suunnilleen tähän asti ja näytti kädellään otsansa korkeudelle…

Sunnuntaina leiri päättyi ja lopuksi oli tatamitalkoot. Suurin osa leiriläisistä osallistui mattojen kantoon kuorma-autoon. Sain kyydin Moelvista Osloon sillä ehdolla, että osallistun tatamitalkoisiin myös matkalla. Tottakai suostuin kun eihän minulla ollut muutakaan tekemistä. Sitäpaitsi kimpassa tekeminen on hauskaa. Tatameita jaettiin neljään eri paikkaan Oslossa ja sen lähiympäristössä. Kuskini Sigur tosin onnistui missaamaan kaksi ekaa purkupaikkaa, joten me pääsimme helpommalla. Sigurin kanssa kävimme mielenkiintoista keskustelua tuon noin 200km matkan. Ajoimme pääosin Suomesta 1700-luvulla tulleiden siirtolaisten asuttaman alueen läpi. Tatamit saatiin vihdoin oikeisiin osoitteisiinsa ja Synuata Aikido dojo tarjosi meille kymmenkunnalle loppuun asti töitä tehneelle pitsat. Maistui hyvältä.

Viikinkilaivamuseossa

Miljan bussi lähti sunnuntaina vasta klo 23 kieppeillä, joten Sanna esitteli meillä Osloa kun olimme päässeet eroon tatameista. Kävimme patsaspuistossa ja monessa muussa paikassa. Oli mukavaa kävellä kaikessa rauhassa ja opas mukana. Illalla Miljan bussi lähti ja päätimme Sannan kanssa jättää videon sittenkin vuokraamatta, koska aamulla olisi aikainen nousu. Juttelimme aamuyöhön. Äkkiä selvisi että Sannan pitääkin vetää illan junnujen vyökoe ja heiltä puuttui junnuvöitä. Lupauduin hankkimaan ne kunhan minulle merkittäisiin budokauppa karttaan.

Kävimme keskustassa aamukahvilla. Sanna lähti töihin ja minä viemään matkatavaroitani rautatieasemalle säilytykseen. Kiertelin hetken kaupungilla ja selvitin missä mitäkin on. Sitten arvelin budokaupan jo auennenneen ja hain sieltä vyöt mukaan. Seuraavaksi taas kiertelemään Osloa. Otin ”keskustorilta” (Aker Brygge) vesibussin Bugdøyn museoalueelle. Kävin mm. Kon-Tiki-museossa ja Viikinkilaivamuseossa. Sen verran budokaupan mainospussini herätti huomiota, että museoissa ainoastaan minulta kyseltiin olenko ostanut liput… Pikkuisen shoppailua Oslossa ja päivä olikin illassa. Heitin vyöt Sannalle rautatieasemalla ennen lähtöäni takaisin Gardamoenin kentälle. Paluumatka sujui ilman kommelluksia. Sain matkatavaranikin ehjänä oikeaan osoitteeseen ja yöllä pääsin pesemään matkalla kertynyttä pyykkiä.

Tiivistelmä: Tapasin uusia mukavia harjoittelijoita ympäri Eurooppaa. Opin että jo pelkällä positiivisella mielellä maailmalla pärjää aika pitkälle. Ja mikä ehkä tärkeintä: opin tilaamaan norjaksi pehmistä (softis)! Kaiken kaikkiaan matka siis kannatti.