Qigong opettajia

Sensei Takashi TsumuraTaiji Järvenpää

Sensei Takashi Tsumura

Sensei Takashi Tsumura

Sensei Takashi Tsumura

Tsumura Sensein (s. 1946) isä lähti poikansa kanssa Kiinaan opiskelemaan qigongia Tsumura Sensein ollessa 16-vuotias. Siitä lähtien Tsumura Sensei on opiskellut qigongia laajasti Kiinassa ja Japanissa lukuisien eri opettajien johdolla. Hän on opiskellut noin sataa eri qigong-muotoa. Hän on arvostettu opettaja myös Kiinassa.

Tsumura Sensei perusti Japaniin Kansain Qigong-yhdistyksen ja on toiminut sen pääopettajana. Hän on kirjoittanut yli 100 kirjaa. Niistä kymmenet käsittelevät qigongia ja taijita.

Hän on kirjoittanut myös mm. keittokirjoja, politiikkaa, matkailua, riisiä ja voileipiä käsitteleviä kirjoja. Suomen matkoiltaan hän on kirjoittanut mm. kirjan ”Suomen metsien ystävät”. Tsumura Sensei on kirjoittanut myös erittäin paljon artikkeleita lehtiin.

Tsumura Sensei on käynyt Suomessa kymmeniä kertoja. Matkoillaan hän on opettanut lukuisilla eri paikkakunnilla. Hän on opettanut myös mm. Virossa ja Saksassa.

Lähde: Chan Mi Kung Finland -sivut

Kansainvälinen Qigong-ohjaajakoulutus

Kesäkuussa 2011 Suomen Qigong -yhdistys aloitti kansainvälisen kaksivuotisen Qigong-ohjaajakoulutuksen. Pääopettajana toimii vuodesta 1964 alkaen Qigongiin ja Taijihin perehtynyt Sensei Takashi Tsumura. Apulaisopettajana toimii Suomen Qigong -yhdistyksen puheenjohtaja Kauko Uusoksa.

Sandokai ry. taijiquan -jaostosta koulutukseen osallistuu qigong-ohjaaja Elisa Vuorenmaa.

 

Qigong-opettaja Pasi Pölönen

Qigong- ja yiquan -opettaja Pasi Pölönen

Qigong-opettaja Pasi Pölönen

Qigong-opettaja Pasi Pölönen

  • Dynamis®-menetelmän kehittäjä
  • NLP International trainer
  • Ammattikouluttaja vuodesta 1996

Pasi aloitti itämaisten kamppailu-, terveys- ja meditaatiotaitojen harjoittelun vuonna 1979 ja opettamisen pian tämän jälkeen. Hän on toiminut päätoimisena kouluttajana vuodesta 1996 alkaen. Pasi kouluttaa ja luennoi erityisosaamisalueeltaan, joihin kuuluvat terveysliikunta, rentoutumis- ja mielikuvaharjoittelu, tietoinen läsnäolo ja NLP.

Pasin koulutusfilosofiaan kuuluu yksilöä arvostava lähestymistapa, kokonaisvaltainen ajattelu sekä kehon ja mielen (tietoisen ja tiedostamattoman) yhteistoiminnan huomioiminen.

Pasi on harjoitellut sisäisiä kiinalaisia lajeja vuodesta 1989 lähtien. Hänellä on ollut lukuisia opettajia. Pasi on Mantak Chian valtuuttama Tao-opettaja.

Pasin qigong- ja taojooga -opettajia ovat Tao mestari Mantak Chia Chiang Maista sekä Tao-opettaja Juan Li Espanjasta.

Lähde: Pasi Pölösen nettisivut.

 

Qigong-opettaja Kauko Uusoksa

Qigong-opettaja Kauko Uusoksa

Qigong-opettaja Kauko Uusoksa

Qigong-opettaja Kauko Uusoksa

Kauko Uusoksa (s. 1955) on pisimpään Suomessa vaikuttaneita qigong -opettajia. Hän aloitti joogan ja kamppailulajien harjoittamisen teini-iässä. Saavutettuaan mustan vyön shorinji kempossa hän matkusti Japaniin opiskelemaan ensimäistä kertaa 1977. Sittemmin hän asui Japanissa noin 7 vuotta opiskellen kamppailulajeja ja työskennellen Kato Sensein Seitai Shiatsu -klinikalla. Myöhemmin hän oli perustamassa Seitai-klinikkaa myös Hawaiille. Kauko on pitänyt luentoja, harjoituksia ja kursseja Pohjoismaissa, Baltiassa, Japanissa ja Kiinassa.

Kauko tapasi tärkeimmän Qigong-opettajansa Tsumura Sensein 1985. Kauko Uusoksan muutettua takaisin Suomeen 1989 Tsumura Sensei on vieraillut Suomessa säännöllisesti lähes joka vuosi.

Kauko Uusoksa perusti Suomeen Suomen Qigong -yhdistyksen 1990. Sen päämäärä on että Suomessa olisi mahdollisuus harjoitella erilaisia qigong-muotoja korkeatasoisten opettajien johdolla. Kursseja on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla, mm. Helsingissä, Kuopiossa, Turussa, Järvenpäässä, Joensuussa, Pieksämäellä, Jyväskylässä, Oulussa ja Inarissa.

Kauko on jatkanut qigongin opettamista ja opiskelua intensiivisesti. Hän on ollut mukana myös Jian Sheng Qigongin organisoimisessa ja luomisessa Kiinassa. Jian Sheng Qigongissa vanhoja Qigong-harjoituksia on järjestetty uudestaan standardisoituihin muotoihin. Kauko on ollut myös mukana tuomarina Jianshen Qigongin maailmanmestaruuskilpailuissa.

Lähde: Chan Mi Kung Finland -sivut