Kyu-graduoinnit

Seuraavan vyökokeen ajankohta

  • 29.2.2012

Muista ilmoittautua etukäteen.

Maksut

Graduointimaksu on 17 euroa ja se maksetaan graduoinnin yhteydessä.
6. kyu:n suorittajat (alkeisharjoittelijat) lunastavat myös aikidopassin jonka hinta on 10 euroa.

Ennen koetta

5.-1.kyu graduoivat ilmoittavat graduointiaikeistaan hyvissä ajoin ja suorittavat koegraduoinnin Tuomolle. Sekin kannattaa hoitaa ajoissa, että ehtii harjoitella Tuomon antamien kommenttien mukaan ennen varsinaista vyökoetta.

Graduointitilaisuus

Graduointi- eli vyökoetilaisuus on hyvin muodollinen tilaisuus ja sen aikana noudatetaan graduointietikettiä. Kyseessä on myös suljettu tilaisuus eli sen aikana ei saa tulla saliin eikä sieltä saa poistua. Yleisön ja harjoittelijoiden tulee olla ajoissa paikalla. Tatamilla istutaan seizassa tai risti-istunnassa, selkä suorassa. Ruokailu, juominen tai kuvaaminen ei ole sallittua.

Yleisön odotetaan olevan mahdollisimman hiljaa, jotta vyökokeen suorittajalla olisi mahdollisimman suotuisat olosuhteet koetilaisuuden ajan.

Graduointivaatimukset löytyvät Suomen Aikidoliiton Graduointioppaasta.