Aikido
Mitä aikido on?
Aikido on vanhoista japanilaisista taistelutaidoista kehitetty
itsepuolustusmenetelmä. Aikidotekniikat ovat pehmeitä ja ne
noudattavat kehon luonnollisia liikeratoja. Hyökkääjän voimaa ei
vastusteta voimalla, vaan hänen liike-energiansa ohjataan
ympyräliikkeen avulla hyökkääjää itseään vastaan. Laji sisältää
heitto-, nivellukko- ja sidontatekniikoita erilaisiin
hyökkäysmuotoihin, myös asehyökkäyksiin. Aikidossa harjoitellaan
pääasiassa paritekniikoita, mutta aseilla harjoitellaan myös yksin.
Aikidon aseet ovat miekka (bokken), pitkä puinen keppi (jo) ja puukko
(tanto).
Aikidossa ei kilpailla
Aikido on niitä harvoja budolajeja joissa ei kilpailla toisia vastaan,
vaan aikidossa jokainen harjoittelija edistyy muiden harjoittelijoiden
avustuksella.. Lajin perustaja vastusti kilpailemista ja perusteli
mielipiteensä sillä, että kilpailu synnyttää aina vihollissuhteen.
Osittain juuri kilpailemattomuudesta johtuen jokainen voi harjoitella
aikidoa omien henkilökohtaisten edellytystensä mukaisesti.
Harjoittelun esteenä voi olla vain oma mieli. Yhtenä esimerkkinä
seurassamme on harjoitellut näkövammainen nainen edeten aina 1. danin
vyöarvoon saakka.
Aikidon voi aloittaa suunnilleen samassa iässä kuin koulunkin.
Junioreiksi lasketaan 7-13-vuotiaat. Sitä vanhemmat harjoittelevat
aikuisissa ja yläikärajaa ei ole. Suomessa harjoittelee
täysipainoisesti jokunen yli 70-vuotiaskin. Aikidon harrastajista noin
kolmasosa on naisia.
Aikidoharjoittelu Sandokaissa
Aikidojaoston pääohjaajana toimii Kari Tamminen 6. dan. Hän oli
perustamassa Sandokaita vuonna 1979. Sandokaissa seurataan
Endo-sensein tapaa tehdä aikidoa ja Kari on toiminut yhteistyössä
Endo-sensein kanssa vuodesta 1987. Kari kuvailee aikidoa seuraavasti:
”Aikido on ihanteellista liikuntaa, itsepuolustusta ja taistelua sekä
mielen että kehon tasolla. Jokaisella on omat motiivinsa harjoitella
ja erilaisia painotuksia löytyy. Näistä syistä varsin erilaiset
ihmiset voivat toimia yhdessä aikidon välityksellä.”
Leirejä ja muuta toimintaa
Sandokain aikidojaos järjestää vuosittain useita leirejä. Keväisin
järjestetään kansainvälinen aikidoleiri Ahvenanmaalla ja
veitsitekniikkaleiri Keravalla. Kesäisin järjestetään perinteinen
Keravan aikidokesäleiri. Syksyisin järjestetään Petteri Sileniuksen
ohjaama aikidoleiri ja aikidon veitsitekniikkaleiri. Lisäksi iso
joukko sandokailaisia on vieraillut säännöllisesti ainakin
Endo-sensein leireillä helmikuussa, Littoisten dojoviikolla
heinäkuussa ja Mikkelin leirillä marraskuussa.
Elokuussa järjestettävään jokavuotiseen Keravan kaupungin Liiku- ja
harrasta –katutapahtumaan on osallistuttu vuosittain. Mukana on ollut
aikuisharjoittelijoita ja paljon junioreita. Lisäksi salillamme on
perinteisesti järjestetty aikidonäytös kahdesti vuodessa eli
tammikuussa ja elokuussa.
Seuramme nuoret ovat ohjanneet lähikoulujen liikuntatunteja. Lisäksi
nuoremme ovat osallistuneet Nuoren Suomen kansallisen YourMove
–liikuntatapahtuman organisointiin.
Junioreille on järjestetty yhteisharjoituksia lasten vanhempien
kanssa. Junioreilla on lisäksi pikkujoulut ja toukokuiset kevätkauden
päättäjäiset. Aikuisillakin on pikkujoulut ja kevätkauden
päättäjäiset, jotka on yleensä järjestetty esim. elokuvissakäynnin ja
ravintolaillallisen muodossa.
Maanantaina ja torstaina aamutreenien jälkeen on perinteisesti menty
läheiseen kahvilaan rupattelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Aikidoseurassa toiminta on sosiaalista kanssakäymistä ja jokainen voi
osallistua toimintaan niin paljon kuin haluaa. Joku tahtoo pelkästään
harjoitella ja joku toinen taas haluaa olla järjestämässä kaikkea
seuran toimintaa. Jokaiselle harjoittelijalle ja tavalle osallistua on
oma paikkansa.

